Felix Saltenin matkakirja kuvaa Palestiinaa vuonna 1924, toivon ja jälleenrakennuksen aikana. Hän vierailee siirto­kunnissa, tutustuu uudisasukkaisiin ja pohtii juutalaisuuden historiaa ja Pyhän maan tulevaisuutta. Juutalaiset olivat alkaneet 1800-luvulla paeta sortoa ja vainoja Palestiinaan, ja ensimmäisten uudis­raivaajien työ kantoi jo hedelmää.

Uusia uurtajia vanhassa maassa tarkastelee Palestiinaa historiallisesti kiinnostavana, ainutlaatuisena aikana maa­ilman­sotien välissä — autenttisesti ja rauhantahtoisesti.

”Ei missään eikä milloinkaan ole ollut kansaa, joka on selvinnyt yhtä perinpohjaisesta, yhtä tiuhaan toistuneesta tuhoamisesta. Ei missään eikä milloinkaan ole ollut kansaa, jota on vuosituhannet sorrettu, poljettu, kidutettu, hävitetty ja joka yhä elää, joka yhä kykenee elinvoimaisesti kärsimään, sietämään, toivomaan ja. . .  kapinoimaan. Ei missään eikä milloinkaan ole ollut kansaa, joka on herättänyt eloon kadonneen ja kuolleeksi luullun kielensä. Ei missään eikä milloinkaan ole ollut kansaa, joka kahdeksantoista vuosisadan karkotuksen jälkeen palaa kotimaahansa.”