Download e-book for kindle: Vähemmistöt Suomessa: - puheet, politiikka ja sopeuttaminen by Eva Back

By Eva Back

Suomi on viime vuosina jotenkin luisunut monista aiemmista hyvistä periaatteistaan puolustuslinjalle. Ennen täällä oltiin ylpeitä tasa-arvoisesta ja kansainvälisestä maastamme.

90-luvun lama teki monista meistä itsekkäitä, ehkä syystä, kun monille oma taloudellinen pärjääminen nousi päällimmäiseksi huoleksi. Nykyään monet päättäjät vakuuttavat, että Suomeenkin tarvitaan joukoittain maahanmuuttajia korvaamaan nopeasti eläköityvää väestöä.

Kansallismielisen playstation - puolueen jäsenet eivät ihan usko tätä vakuuttelua ja toivoisivat nykyistä maltillisempaa maahanmuuttopolitiikkaa. Rasismiakin on esiintynyt ja etenkin netissä kirjoitusten sävy voi olla armotonta. Sananvapaudestakin kiistellään eduskuntaa myöten.

Tässä teoksessa käsitellään näitä aiheita ketään syrjimättä ja mukana on myös näytteitä ajan nettikirjoittelusta.

Show description

Read Online or Download Vähemmistöt Suomessa: - puheet, politiikka ja sopeuttaminen - (Finnish Edition) PDF

Best finnish ebooks books

Heimo Talponen's Parasta aikaa: Kaveruutta, kalastusta, matkailua (Finnish PDF

”Kaverit valitaan kalaporukkaan tarkemmin kuin vaimot”, Aslakki. Heimo Talposen pienoisromaani ”Parasta aikaa” on kuvaus kalaporukan kalastusretkistä Ahvenanmaalle ja Oregoniin, Yhdysvaltoihin. Kirja sijoittuu 1980 –luvulle. Se kertoo kalaporukan välisistä suhteista – erilaisuuden vahvistavasta vaikutuksesta ja kaveruudesta.

Download PDF by Essi Paulamäki: Kehomanuaali: 12-portainen chakra-järjestelmä (Finnish

Kehomanuaali on käsikirja kehon energiakeskuksista sellaiselle, joka on kiinnostunut tunteiden vaikutuksesta terveyteen. Teoksessa käydään läpi 12-portaisen chakra-järjestelmän avulla koko keho ja charisma. Teoksessa myös sivutaan meridiaanijärjestelmää ja kalevalaista kunnia-aatetta. Kirja sisältää havainnollista kuvitusta sekä ohjeita itsetyöskentelyyn.

Extra info for Vähemmistöt Suomessa: - puheet, politiikka ja sopeuttaminen - (Finnish Edition)

Sample text

Download PDF sample

Vähemmistöt Suomessa: - puheet, politiikka ja sopeuttaminen - (Finnish Edition) by Eva Back


by Jeff
4.2

Rated 4.88 of 5 – based on 41 votes